5 syytä valita video: Miksi liikkuva kuva on markkinoinnin tehokkain työkalu?

Rakastuin videoon alun perin siksi, että sen avulla voi kertoa tarinoita ja luoda tunnelmia kuvia paremmin. Olin ajatellut opiskelevani valokuvausta, mutta vaihdoin lennosta videoon nähtyäni opintojen alussa inspiroivan dokumentin siitä, miten elokuvat rakentuvat oikeastaan vasta leikkauspöydällä. Video tuntui monipuolisemmalta työvälineeltä ja keinolta päästä syvemmälle.

Ymmärrän, että kynnys videon hyödyntämiseen markkinoinnissa voi ainakin aluksi tuntua korkealta. Miksi sitten juuri videoon kannattaisi panostaa? Tässä ovat mielestäni videon parhaat puolet:

  1. Pitkäikäisyys

Hyvin tehty video kestää aikaa, sillä video ei ole kertakäyttöinen. Kun video on hyvin suunniteltu ja tehty, se elää esimerkiksi nettisivuilla pitkään. Näin kerran tehty työ tuo tuloksia vielä aikojenkin päästä.

Videot elävät elämäänsä kauemmin varsinkin silloin, kun niitä hyödyntää Instagramin ja Facebookin lisäksi esimerkiksi YouTubessa ja Pinterestissä. Näin videosisällöt löytyvät paremmin myös hakukoneilla.

2. Monikäyttöisyys

Videot ovat todella monipuolisia ja yhden kerran kuvattua videomateriaalia voi muokata useampaan eri kanavaan ja tarpeeseen sopivaksi. Ihanaa on sekin, että pidemmän videon voi pilkkoa useampaan osaan ja käyttää osia irrallaan, jolloin yhdestä videosta tuleekin useampi video.

3. Liikkuva kuva herättää tunteita

Video on vaikuttavin media, jonka avulla voi vahvistaa mielikuvaa yrityksestä. Videolla voi kertoa asiakkaille esimerkiksi yrityksen arvoista tai palveluista. Liikkuvalla kuvalla on helpompi herättää tunteita kuin perinteisillä valokuvilla. Se johtuu esimerkiksi siitä, että videossa voi käyttää ääntä ja musiikkia. Ihminen uskoo siihen, mitä hän näkee. Mutta suurin osa ihmisen tuntemista tunteista syntyykin vasta hänen kuulemastaan äänestä tai musiikista.

4. Persoonallisuus

Video tuo näkyväksi sen, mitä kuvan avulla ei usein voi kertoa. Lisäksi video mahdollistaa nähdyksi tulemisen yrittäjänä, ihmisenä ja omana itsenään. Valokuvassa ilmeet, eleet tai persoonallisuus eivät välttämättä tule esiin niin hyvin, kuin liikkuvan kuvan keinoin. Video on myös tietyllä tapaa armollisempi kuvattavalle, sillä yhden kuvan sijaan yhden sekunnin mittaiseen videoon mahtuu 25 kuvaa (tai enemmän riippuen asetuksista!). Usein asiakkaat ovatkin sanoneet, että itseään on helpompi katsella videolla.

5. Video sitouttaa tehokkaasti

Erityisesti sosiaalisessa mediassa videot ovat tehokas keino saada yleisö sitoutumaan ja viihtymään sisältöjen parissa muutamaa ohimenevää sekuntia kauemmin.

Lue myös mun parhaat vinkit videon tekemiseen tästä.

Kuvat Heidi Väisänen

Kaipaatko apua videomarkkinointiin?

Jos kaipaat apua yritysvideon suunnitteluun ja toteuttamiseen, lähden mielelläni rakentamaan sun yrityksen näköistä videomarkkinointia. Se voi tarkoittaa brändivideota, lyhyempiä someen sopivia palveluitasi esitteleviä videoita tai isompaa videotuotantoa.

Täältä pääset tutustumaan videokuvauspalveluuni.

Edellinen
Edellinen

Näin rakennat tarinan videolle: Kolmen kuvan metodi

Seuraava
Seuraava

Yrittäjä, näin videon tekeminen onnistuu!