Yrittäjä, näin videon tekeminen onnistuu!

Tiedät, että video toimiii markkinoinnissa, mutta videon tekeminen tuntuu hankalalta.

Ehkä ajattelet, että kuvaamiseen tarvitaan aina kalliita varusteita. Ei tarvita.

Kenties sulla on ajatus, että videon tekeminen tarkoittaa sitä, että kameralle pitäisi puhua. Ei tarvitse.

Tai ehkä mietit, että videon kuvaaminen on liian vaikeaa. Miten huomioida eri kuvakulmat? Entä sitten äänet? Ja valokin tuntuu vaihtuvan kesken kuvaamisen. Ei hätää.

Kokosin tähän tekstiin parhaat videokuvaamisen vinkkini, joilla pääset alkuun.

Videon tekeminen

Ennen kuin aloitat

Mieti ensin, mikä videon tarkoitus on. Haluatko ohjata sen avulla asiakkaita esimerkiksi tarjouksen pariin? Haluatko herättää luottamusta? Tai ehkä haluat esitellä paremmin palveluitasi ja sitä millaista kanssasi on työskennellä.

Ennen kuin kuvaat, tee suunnitelma paperille. Silloin kaikki on helpompaa – usko mua, kokemusta on. Kun mietit etukäteen, minkälaisia kuvia haluaisit videoosi sisällyttää, kuvaaminen ja videon leikkaaminen on paljon sujuvampaa. Suunnitelmat kuitenkin usein muuttuvat matkan varrella, ja se on ok.

Videon suunnittelu helpottuu, kun tunnet arvosi ja asiakkaasi ja tiedät, minkälainen yrityksen visuaalinen ilme on.
On siis tärkeää, että tunnet yrityksesi ytimen.

Videon kuvaaminen

Videon tekeminen vaatii yleensä enemmän valoa kuin still-kuvien kuvaaminen. Siksi kuvaamiseen kannattaa hyödyntää mahdollisimman valoisaa tilaa.

Kiinnitä huomio ympäristöön, jossa kuvaat. Onhan tila siisti ja ylimääräiset tavarat on siirretty syrjään.

Myös puhelimella saa kuvattua laadukkaita videoita. Jos haluat välttää tärisevää kuvaa, voit hankkia puhelimelle tarkoitetun kuvanvakaajan. Uusimmissa puhelinmalleissa on kyllä yleensä sisäänrakennettu kuvanvakain, jolla pääsee pitkälle.

Kuvaa video vaaka- tai pystysuunnassa sen mukaan, missä videota on tarkoitus käyttää.

Yhden pitkän videoklipin sijaan kokeile kuvata useita lyhyempiä ottoja vaihdellen kuvakokoa, rajausta ja kuvakulmaa. Näin klipit on helpompi leikata yhteen vaihdellen lähikuvia ja laajakuvia. Valoakin on helpompi hallita, kun video koostuu useammasta otosta. Videosta tulee myös mielenkiintoisempi, kun se koostuu erilaisista ja erikokoisista kuvista.

Videolla ei tarvitse puhua tai katsoa suoraan kameraan. Monille se on kynnys aloittaa videon hyödyntäminen markkinoinnissa tai somessa. Jos haluat vaikkapa esitellä itseäsi työhuoneella, voit asettaa kameran jalustalle ja kuvata hetken itseäsi työskentelemässä. Esimerkiksi somessa tällaiseen videoon on helppo liittää teksti, jossa kerrot työstäsi ilman, että puhut suoraan kameralle. Lue tästä lisää siitä, minkälaisia erilaisia videoita voikaan tehdä.

Tekniset ongelmat kuuluvat asiaan. Aina tulee kommervenkkejä – ja niitä sattuu myös ammattilaisille. Pääasia, että otat puhelimen tai järkkärin käteen ja ryhdyt toimeen. Videon kuvaaminen voi olla hauskaa ja rentoa, kunhan vain löytää itselle mieluisan tavan tehdä.

Videon editointi

Videon editointi

Sitten on aika rakentaa tarina. Tiesitkö muuten, että videon leikkaamisella tarkoitetaan vaihetta, jossa videoklipit leikataan ja asetetaan aikajanalle oikeaan järjestykseen, jolloin tarina saa muodon. Editointi taas on leikkaamisen jälkeinen vaihe, johon kuuluu värimäärittely, äänet, efektit ja grafiikka. Toki näitä molempia termejä käytetään yleisesti.

Valmiin videon voi editoida joko tietokoneella tai puhelimella. Riippuen hieman sun resursseista ja osaamisesta sekä siitä, missä videota on tarkoitus esittää.

Jos haluat editoida videon puhelimella, voit tehdä sen esimerkiksi seuraavilla ohjelmilla:

  • iMovie

  • InShot (Käytän itse tätä)

  • YouCut

  • VN

Jos haluat editoida videon tietokoneella, mutta et ole aiemmin käyttänyt editointiohjelmaa, kannattaa valmistautua hieman jyrkempään oppimiskäyrään. Koneella editoinnin etu on esimerkiksi se, että äänet saa paremmin kohdalleen kuvan kanssa. Myös isompien kokonaisuuksien hallinta on huomattavasti helpompaa tietokoneella.

Tässä muutama editointiohjelma:

  • DaVinci Resolve (ilmainen ja maksullinen versio)

  • Adobe Premiere (maksullinen)

  • iMovie (ilmainen Macin oma sovellus)

  • Shotcut (ilmainen)

  • Lighworks (ilmainen)

Kuva Rene Luhtala

Mistä musiikki videoon?

Jos videoita tekee kaupallisiin tarkoituksiin, on tärkeää valita videolleen lisenssivapaata musiikkia. Et ikävä kyllä voi siis käyttää U2:sen kappaletta oman yritykseksi videolla.

Ilmaista musiikkia on sen sijaan saatavilla esimerkiksi näistä palveluista:

  • YouTuben äänikirjasto (ilmainen)

  • YouTubessa hakemalla “Royalty Free Music”

  • SoundCloud

  • Freesound (ilmaisia ääniefektejä)

Maksullista musiikkia voit ostaa esimerkiksi näistä palveluista:

  • Artlist

  • Audiojungle

  • Bensound

  • Premiumbeat

  • Epidemicsound

  • Soundstripe

Itselläni on käytössä Artlist musiikkikirjasto ja oon tykännyt sen monipuolisuudesta ja hakuominaisuuksista kovasti. Tarkista aina varmuudeksi millaiset oikeudet kappaleiden käyttöön liittyy.

Jos kaipaat apua

Jos kaipaat apua vaikuttavan videomarkkinoinnin rakentamisessa, lähden mielelläni sun kanssa yhteiselle matkalle rakentamaan sun yrityksen näköisiä videoita. Täältä pääset tutustumaan videokuvauspalveluuni.

Tule juttelemaan ja tutustumaan lisää Instagramiin!

Edellinen
Edellinen

Miksi juuri video?

Seuraava
Seuraava

Matkailuautolla Lofooteille - Sateinen seikkailu